Google Scholar

Tieteellisten julkaisijoiden tuki

Google ja Google Scholar pystyvät lisäämään sisältösi kansainvälistä näkyvyyttä. Teemme yhteistyötä tiedekustantamojen ja muiden julkaisijoiden kanssa indeksoidaksemme asiantuntijoiden arvioimia (peer-reviewed) tutkielmia, koevedoksia, tiivistelmiä ja teknillisiä raportteja kaikilta tieteenaloilta, sekä tehdäksemme niistä hakukelpoisia Googlessa ja Google Scholarissa. Näet tältä sivulta tieteellisiä julkaisijoita ja yhteisöjä koskevat käytännöt ja tekniset tiedot.

Julkaisukäytännöt

Työn useat versiot kootaan yhteen niiden sijoituksen parantamiseksi. Useilla tutkimusaloilla yhdestä työtä voi olla monenlaisia eri versioita, kuten koe- ja konferenssivedoksia ennen sen julkaisemista lehtiartikkelina. Usein näihin alustaviin versioihin viitataan hyväksytyn version lisäksi. Tiettyyn työhön tehtyjen viittausten määrä on tärkeä osatekijä sen sijoittumisessa Googlen ja Google Scholarin hakutuloksiin. Eri versioiden kokoamisen ansiosta pystymme keräämään työn jokaiseen versioon tehdyt viittaukset. Käytännössä tämä voi merkittäväsi parantaa artikkelin asemaa hakutuloksissa.

Ensisijaisena versiona käytetään täydellistä julkaisua, mikäli se on indeksoitu. Jos työstä on indeksoitu useita eri versioita, valitsemme julkaisijan kokonaisen ja hyväksytyn tekstin ensisijaiseksi versioksi. Pystymme tähän vain, jos voimme tunnistaa, indeksoida ja käsitellä julkaistun version tekstin kokonaisuudessaan.

Julkaisijat voivat hallita artikkeleidensa käyttöoikeutta. Teemme julkaisijoiden kanssa yhteistyötä, jotta heillä säilyisi oikeus määritellä sisältönsä käyttäminen. Tallennamme välimuistiin vain sellaisia artikkeleita ja tutkimuksia, joiden käyttöä ei ole rajoitettu. Julkaisijat voivat auttaa meitä osoittamalla, minkä osien käyttöä heidän sivustoissaan on rajoitettu. Saat lisätietoja, kun napsautat tätä.

Googlen käyttäjien tulee nähdä vähintään kokonainen tiivistelmä. Tämä on indeksointiohjelmamme ratkaiseva tekijä. Jos tutkielman käyttöä on rajoitettu, tutkielman laatijan kirjoittama tiivistelmä auttaa käyttäjiä valitsemaan tuloksista työn, joka todennäköisimmin sisältää heidän etsimiään tietoja.

Reagoimme tekijänoikeusrikkomuksia koskeviin valituksiin. Reagoimme kaikkiin tekijänoikeusrikkomusepäilyksiin, jotka ovat  Digital Millennium Copyright Actin mukaisia. Saat ohjeita ja  lisätietoja, kun napsautat tätä.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Yleisiä kysymyksiä

  1. Olen tieteellisten tekstien julkaisija ja haluaisin lisätä sisältöni Googleen ja Google Scholariin. Miten toimin?
  2. Julkaisen tieteellisiä kirjoja ja monografioita. Voidaanko sisältöni lisätä Google Scholariin?
  3. Voinko nähdä sisältöni käyttötilastoja?
  4. Mitä voin tehdä, jos uskon, että teillä on linkki tekijänoikeuttani loukkaavalle Web-sivulle?

Tekniset kysymykset

  1. Artikkelini ovat PDF-muotoisia. Pystyttekö siitä huolimatta indeksoimaan sivustoni?
  2. Mistä voin tietää, onko PDF-tiedostossa hakukelpoista tekstiä?
  3. Jotkut artikkeleistani on jaettu useiksi tiedostoiksi siten, että yksi tiedosto vastaa yhtä osiota. Voidaanko niitä käyttää?
  4. PDF-muotoiset artikkelit voivat olla suuria ja minun on helppo purkaa jokaisen artikkelin teksti. Voitteko käyttää jokaisen asiakirjan kohdalla pelkkiä sanajonoja?
  5. Näen välimuistiin tallennetun (tai HTML-muodossa katseltavan) linkin artikkeleistani, joiden käyttö on rajoitettua. Haluan, että tämä asia korjataan välittömästi!
  6. Onko olemassa toimenpiteitä, joiden avulla voisin parantaa artikkelini sijoitusta?
  7. Kaikki artikkelini ovat indeksoijanne käytettävissä, mutta vaikuttaa siltä, että ne eivät näy Google Scholarissa. Voinko tehdä jotakin näkyvyyden parantamiseksi?

Yleisiä kysymyksiä

  1. Olen tieteellisten tekstien julkaisija ja haluaisin lisätä sisältöni Googleen ja Google Scholariin. Miten toimin?

    Sisältösi on tervetullutta. Jos työsi ovat jo verkossa, emme välttämättä tarvitse muuta kuin lupasi siihen, että annat indeksoijamme käydä sivustollasi. Kuten mainittua, jokaisesta työstä tulee antaa (vähintään) tiivistelmä käyttäjille, jotka eivät ole tilaajia ja jotka tulevat Googlen tai Google Scholarin kautta. Lähetä meille sähköpostia, jos haluat tarkempia tietoja.
     
  2. Julkaisen tieteellisiä kirjoja ja monografioita. Voidaanko sisältöni lisätä Google Scholariin?

    Toistaiseksi Google Scholar indeksoi vain tieteellisiä artikkeleita. Suosittelemme kirjojen ja monografioiden kohdalla Google Book Search.
     
  3. Voinko nähdä sisältöni käyttötilastoja?

    Koska käyttäjät siirtyvät Web-sivustoosi napsautusten välityksellä, tulisi kaikkien käyttötilastojen löytyä Web-palvelimesi lokitiedoista.
     
  4. Mitä voin tehdä, jos uskon, että teillä on linkki tekijänoikeuttani loukkaavalle Web-sivulle?

    Reagoimme kaikkiin rikkomusepäilyksiin, jotka ovat Digital Millennium Copyright Actin mukaisia. Saat ohjeita ja lisätietoja, kun napsautat tätä.

Tekniset kysymykset

  1. Artikkelini ovat PDF-muotoisia. Pystyttekö siitä huolimatta indeksoimaan sivustoni?

    Kyllä. Voimme indeksoida PDF-artikkeleita, kunhan ne ovat hakukelpoisia. Voimme lisäksi indeksoida myös näitä tiedostotyyppejä: HTML, PostScript, pakattu PostScript (ps.gz) ja pakattu PDF (pdf.gz).
     
  2. Mistä voin tietää, onko PDF-tiedostossa hakukelpoista tekstiä?

    Avaa tiedosto Adobe Acrobat Readerissa. Napsauta Etsi (toiminnon kuvakkeessa on kiikari) ja tee kokeeksi useampia hakuja tiedostosta.
     
  3. Jotkut artikkeleistani on jaettu useiksi tiedostoiksi siten, että yksi tiedosto vastaa yhtä osiota. Voidaanko niitä käyttää?

    Valitettavasti ei. Voimme indeksoida toistaiseksi vain yhden tiedoston artikkelia kohti.
     
  4. PDF-muotoiset artikkelit voivat olla suuria ja minun on helppo purkaa jokaisen artikkelin teksti. Voitteko käyttää jokaisen asiakirjan kohdalla pelkkiä sanajonoja?

    Suosittelemme sinua toimittamaan kaikki PDF-tiedoston asettelutiedot. Käytämme asiakirjan asettelua metatietojen purkamisessa, lainauksissa ja muissa tiedoissa, joilla on suuri merkitys osuvuusjärjestyksessä. Jos asiakirjan koko tai indeksoinnin laajuus ovat ongelmallisia, voimme tehdä kansasi yhteistyötä määritelläksemme sivustosi indeksointiin soveltuvan tavan. Ota yhteyttä.
     
  5. Näen välimuistiin tallennetun (tai HTML-muodossa katseltavan) linkin artikkeleistani, joiden käyttö on rajoitettua. Haluan, että tämä asia korjataan välittömästi!

    Luonnollisesti! Lähetä meille sähköpostia, jossa on tarkat esimerkit siitä, missä linkki näkyy, niin me selvitämme asian mahdollisimman nopeasti. Tämä ei ole tarkoituksellista ja saattaa johtua teknisistä vaikeuksista. Saattaa olla, että systemaattiset indeksoijamme ovat vahingossa ohittaneet tai unohtaneet vaihtoehtoisen sisältöösi vievän liittymän. Sinun tulee kertoa meille kaikista tällaisista liittymistä, sillä indeksoijat saattavat muuten mennä aivan muualle kuin kuvittelisit. Lähetä meille sähköpostia, niin selvitämme asiaa.

    Jos uskot, että jokin toinen sivusto loukkaa tekijänoikeuksiasi, katso DMCA-prosessia koskevat ohjeemme.
     
  6. Onko olemassa toimenpiteitä, joiden avulla voisin parantaa artikkelini sijoitusta?

    Tietenkin voit. Indeksointialgoritmimme purkavat automaattisesti metatietoja, lainauksia sekä muita artikkeleiden tietoja käyttääkseen niitä sijoitusten tekemiseen. Artikkeleitasi koskevien hyväksyttyjen metatietojen toimittaminen voi olla tässä hyödyksi ja parantaa kaikkien artikkeleidesi lainausten tunnistamisen todennäköisyyttä. Suosittelemme sinulle tätä menetelmää. Ota yhteyttä, jos haluat toimia näin.
     
  7. Kaikki artikkelini ovat indeksoijanne käytettävissä, mutta vaikuttaa siltä, että ne eivät näy Google Scholarissa. Voinko tehdä jotakin näkyvyyden parantamiseksi?

    Voimme kokemuksemme perusteella antaa sinulle seuraavia ehdotuksia:
    • Varmista, että kaikki artikkelisi ovat käytettävissä etusivultasi yksinkertaisten HTML-linkkien kautta. Selausliittymän rakentaminen sivustolle voi olla hyödyllistä ja se voi auttaa käyttäjiä löytämään sivustosi kaikessa rikkaudessaan.
    • Vältä indeksoinnin vuoksi istuntotunnisteiden, evästeiden ja muiden seurantaparametrien käyttöä. Vaikka ne antavat käyttäjille hyödyllisiä tietoja, ne vaikeuttavat indeksoijan toimintaa, koska yksittäiseen asiakirjaan liittyy useita URL-osoitteita.
    • Toimita meille kaikkien tieteellisten artikkeleidesi URL-osoitteet sekä niiden artikkelitason metatiedot. Tämä on hyödyllistä indeksoinnin kannalta.
     

  8. Jos haluat tarkempia tietoja, ota yhteyttä.